Miksi edelleen tarvitaan työtä tasa-arvon eteen?

Edellinen hallitus koostui vain naisministereistä.

Suomessa nainen saa valita vapaasti, mille alalle suuntaa.

Kaikki ovet ovat avoinna, myös yritysten johtoportaisiin ja parhaat valitaan.

Suomi on maailman tasa-arvotilastossa heti toisena Islannin jälkeen.

Kaikki totta, joten voimme vain olla tyytyväisiä, eikö? 

Samaan aikaan, Suomi on naiselle Euroopan toiseksi vaarallisin maa.

Suomessa henkirikokset tapahtuvat yleensä syrjäytyneiden, alkoholia käyttävien miesten välillä, toiseksi yleisin henkirikostyyppi on parisuhteessa naisiin kohdistuvat henkirikokset. 2010-luvulla Suomessa on kuollut joka vuosi keskimäärin 15 naista parisuhdeväkivallan seurauksena.

Naisista joka kolmas (32 %) on joskus elämänsä aikana kohdannut fyysistä väkivaltaa tai sillä uhkailua parisuhteessaan. Euroopan väkivaltaisin maa naiselle on Tanska ja kolmatta sijaa pitää Ruotsi. Miksi Pohjoismaiset hyvinvointivaltiot ovat väkivaltatilastojen kärjessä?

Naimisissa olevat naiset saivat oikeuden käydä ansiotyössä ilman aviomiehen suostumusta vuonna 1919, kaksi vuotta itsenäistymisen jälkeen. Mutta ei tietysti missä tahansa työssä, vaan miesten naisille osoittamissa, “naisille soveltuvissa töissä”, kuten hoiva- ja opetusalalla. 

Saamme tosiaan valita, mille alalle hakeudumme.

TietoEvry teki aikoinaan kokeilun, jossa pyrittiin murtamaan ikuista myyttiä siitä, että “naiset eivät vain hakeudu teknologia-aloille".

Pohjoismaissa ICT-sektorin työpaikoista noin 21 % on naisten hallussa. Haasteena osuuden kasvattamisessa on alhainen naishakijoiden määrä. TietoEVRY päätti tarttua haasteeseen muokkaamalla työpaikkailmoituksiaan. Vaihtamalla sukupuolittuneet ilmaisut työpaikkailmoituksissa neutraaleihin, naispuolisten hakijoiden määrä kasvoi keskimäärin 32 %.

Onko siis pohjimmiltaan kyse siitä, että naiset “eivät vain hakeudu” alalle, vai rakenteellisesta, ehkä tiedostamattomastakin syrjinnästä?

Vuonna 1930 säädettiin uusi avioliittolaki, joka vapautti aviovaimon miehensä holhouksesta ja naiset saivat oikeuden omistaa. Aviomiehellä oli vuoden 1929 avioliittolakiin saakka oikeus vaimonsa omaisuuden tuottoon sekä oikeus edustaa vaimoaan oikeudellisissa asioissa. Tähän saakka vaimo, samoin kuin kiinteä omaisuus, oli miehen hallinnassa.

Tämä tarkoittaa sitä, että olen oman sukuni ketjussa vasta kolmas sukupolvi, joka on syntynyt tämän oikeuden kanssa.

1962 Suomi ratifioi ILO:n samapalkkaisuussopimuksen, vuonna 1980 Suomen hallitukseen tuli ensimmäinen tasa-arvo-ohjelma ja laki naisten ja miesten tasa-arvosta astui voimaan 1987.

Siihen nähden on kummallista, että edelleen vuonna 2023 meillä on selittämättömiä palkkaeroja. Ekonomien tutkimuksen mukaan miesekonomi tienaa uransa aikana yli 290 000 € enemmän, kun yhtälöstä on poistettu vanhempainvapaat, sairaslomat, ylityöt ja muut selittävät tekijät. Miksi näin edelleen on? 

Suomi on totuttu mieltämään tasa-arvon mallimaana ja kieltämättä 1900-luvun alussa olimme pioneerina raivaamassa näitä oikeuksia naisille ja näytimme maailmalle mallia.

Tänä päivänä Suomessa vasta kolkutellaan tasa-arvon alarajaa johtajien määrässä (37%), kun edellämme on sellaisia maita kuin Puola, Bulgaria ja Latvia. Pörssiyhtiöissä tilanne on vielä huonompi (naisjohtajia vain 18%). 

Iloitsimme all-female hallituksestamme ja taputimme itseämme olalle, kun viime kaudella meidän kansanedustajistamme 47% oli naisia (nyt 46%).

Tiedoksi, että edellämme on sellaisia maita kuin Ruanda (61,3%), Kuuba (53,4%) ja Nicaragua (51,7%) ja Suomi tulee vasta sellaisten maiden jälkeen kuin Yhdistyneet Arabiemiraatit, Costa Rica, Etelä-Afrikka ja Bolivia jälkeen, sijalla 13.

Itse olen sitä mieltä, että tasa-arvotyötä tarvitaan edelleen. Mitä sinä ajattelet?

Osallistu Crushin kyselyyn ja kerro ideasi millä tavalla me kaikki voimme edistää tasa-arvoa jokapäiväisessä elämässä.